Pauliinan tarina

En kyllä ymmärrä, miten hän sen tekee, mutta miniäni avulla virtsankarkailu ei ole enää niin iso juttu kuin alussa. Nyt sen kanssa jo pärjätään.

Kun menetin rakkoni hallinnan kastellen suosikkituolini istuintyynyn, tunsin itseni nöyryytetyksi. Eikä tuoli edes ollut omani. Olin toipumassa lonkkamurtumasta poikani Teron ja hänen vaimonsa Maaritin luona. Kun lapsenlapseni isoon ääneen julisti minun linnottautuneen vessaan, olin raivoissani, sillä yritin siellä puhdistaa istuintyynyä. Olin paljastunut.

Kun Maarit tuli selvittämään tilannetta, käskin häntä selvin sanoin pitämään huolen omista asioistaan. Jälkeen päin se tietysti kadutti. Olin uskonut selvittäväni tilanteen vaivihkaa, mutta mikään ei jää miniältäni huomaamatta.

Hän jatkoi vihjailuaan tarpeesta käydä lääkärillä ja sappeni alkoi vähitellen kiehua. En todellakaan aikonut lähteä kertomaan lääkärille, etten pysty hallitsemaan rakkoani. Uskoin tilanteen korjautuvan lonkan parannuttua, mutta kävi päinvastoin.

Eräänä päivänä Maarit tuli keittiöön mukanaan sanomalehtiartikkeli. Oli ilmeistä mitä hän ajoi takaa, mutta käskin häntä jälleen pitämään huolen omista asioistaan ja hän antoi takaisin samalla mitalla. Olin ilmeisesti tukkinut alakerran vessan tunkemalla sinne kaiken käyttämäni vanun. Hän kertoi kaikkien tietävän vaivastani, koska sen saattoi selvästi haistaa! Olin tietysti aivan kauhuissani. Kun aikanaan rauhoituin, hyväksyin Maaritin ehdotuksen käydä lääkärin puheilla.

Lääkäri suhtautui asiaan ymmärtäväisesti ja kertoi hänellä olleen jo kolme vastaavaa potilasta sillä viikolla - kaikki yhtä hämillään tilanteestaan. Yllätyin kuullessani kuinka yleistä vaiva on (kukapa sellaisesta isoa ääntä pitäisi). Olen aina tottunut pitämään huolen itsestäni, joten ei ollut helppoa antaa ohjaksia Terolle ja Maaritille. Taisin olla miniälleni melkoisen hankala.

Muutaman kuukauden kuluttua jouduin tukeutumaan poikani perheeseen vieläkin enemmän. Lonkkani alkoi kiukutella ja kauhukseni jouduin tukeutumaan pyörätuoliin. Se oli todella stressaavaa, mutta Maaritin avulla selvisin siitä. Kaiken kaikkiaan tilanne taisi lähentää meitä. Onhan vaikeaa olla epärehellinen jollekin, jonka apuun täytyy tukeutua vessa-asioissa. 

Ja mikä parasta, Maaritin avun ja lääkärin neuvojen myötä tunnen saaneeni arvokkuteni takaisin. Enää ei tarvitse pelätä kiusallisia vuotoja tai hajuja, olen vapautuneempi ja touhuan jälleen lapsenlasteni kanssa. Pyydän heitä vain joskus pitämään tauon, jotta mummo pääsee asioilleen.  Käytän inkontinenssisuojia päivisin ja vaippahousuja öisin, koska ne tuntuvat varmemmilta.  Liikkumiseni tuskin tästä paljon parenee temppuilevan lonkkani vuoksi, mutta aion nauttia perheestäni niin kauan kuin vain voin.