Vaikka minusta tuli vastikään toistamiseen isoisä, en ole tuntenut itseäni vanhaksi. Asia valkeni kertaheitolla eräänä iltana, kun tajusin, että minulta pääsi karkaamaan.
Se oli todella tuskallista, mutta aluksi en myöntänyt asiaa edes itselleni. Mietin itsekseni, että kyseessä on vain väliaikainen ongelma alapäässä tai kylmyydestä johtuva väliaikainen toimintahäiriö. Mutta ongelma jatkui myös säiden lämmetessä.
Oliko tämä kehoni tapa kertoa minulle, että olen tulossa vanhaksi? Ylpeyteni sai kolauksen ja tunsin jotenkin itseni vähemmän miehekkääksi.
Aloin jopa käyttää vaimoni terveyssiteitä, mutta ne eivät oikein toimineet ja hajukin vaivasi edelleen. En ollut kertonut asiasta edes vaimolleni, vaikka hän kyllä varmasti jotain epäilikin. Kieltäydyin menemästä tapahtumiin, joissa joutuisin tapaamaan paljon ihmisiä, ja ravasin jatkuvasti vessassa.
Pian aloin jo epäröidä kotoa lähtemistä. Ehkä asiaa olisi auttanut, jos olisin voinut puhua jollekin. Mutta kenelle olisin puhunut? Ja miten tällaisen asian voi ottaa puheeksi?
Lopulta sain tarpeekseni ja päätin ottaa elämäni takaisin haltuuni. Tutkin asiaa Internetistä, ja yllätyksekseni huomasinkin vaivan olevan melko yleinen. Tuntui hyvältä tietää, että en ollut yksin.
Tämän jälkeen menin lääkäriin. Lääkärini vakuutti, että voin elää normaalia elämää virtsankarkailusta huolimatta. Hän suositteli suojaa, joka estää epämiellyttävien hajujen muodostumista, antoi muutamia vinkkejä ruokavalion suhteen ja kertoi lantionpohjan lihasharjoituksista.
Noudatin hänen neuvojaan ja nyt alan nähdä tuloksia. Olin todella hölmö, kun pidin ongelman vain omana tietonani. Opin tästä, että inkontinenssin ei todellakaan tarvitse antaa hallita elämää.