Petran tarina

Äitini on aktiivinen nainen, joka pyrkii olemaan kaikin puolin itsenäinen. Yli nelikymmenvuotiaana hän oli suosittu henkilö asuinalueellaan ja hemmotteli minun lapsiani. He kaikki rakastivat mummoa, joka jaksoi loputtomiin touhuta heidän kanssaan. Mutta kun hän vähitellen alkoi kartella seuraamme, emme tienneet missä mahtoi olla vika.

Hänen käyntinsä luonamme harvenivat ja ne satunnaisetkin käynnit jäivät kovin lyhyiksi. Puhelimessa hän vaihtoi puheenaihetta, jos ehdotin vaikkapa yhteistä retkeä. Hän pysytteli tiiviimmin kotonaan ja entinen iloistuus tuntui häipyneen. Muutokset hänen käytöksessään kummastuttivat ja aloin olla hänestä huolissani.

Veljeni kanssa arvelimme, että syy muutoksiin oli isämme ennenaikainen kuolema, vaikka siitä on jo kahdeksan vuotta. Kun ehdotin äidille keskustelua ammattiauttajan kanssa surun hallinnasta, hän nauroi, että heillä on tärkeämpääkin tekemistä ja että olin hölmö edes ehdottaessani sellaista. Tämä herätti epäilyn, että ehkä hänellä oli jotain vakavia ongelmia, joista hän ei ollut kertonut meille mitään.

Äitini ei arkaile eikä hän missään nimessä ole tyhmä. Hänen vakuuttelunsa, että kaikki on hyvin, teki avun tarjoamisen entistä vaikeammaksi. Ennen pitkää hän tulkitsi ponnisteluni jankutukseksi, mikä oli minusta kovin masentavaa.

Sitten eräänä päivänä sairaalasta soitettiin, että äitini oli kaatunut portaissa ja katkaissut jalkansa. Hän tarvitsi vuodelepoa, vaikka olikin muuten kunnossa. Hän pääsi sairaalasta parin päivän kuluttua ja tuli meille siihen saakka, kunnes pääsisi jalkeille.

Aiti pyysi minua hakemaan kotoaan yhtä sun toista, kuten vaatteita ja pesuvälineitä. Lisäksi hän pyysi tuomaan terveyssiteitä. Kummastelin viimeistä pyyntöä, sillä tiesin hänen menopaussinsa jääneen taakse jo aikaa sitten. Nolona ja punastuen hän selitti ‘satunnaisista karkailuista’, joita piti vähän ‘tukkia’. Kysyin oliko se syy meillä käyntien harvenemiseen ja hän vastasi myöntävästi. Hän ei ollut uskoa korviaan, kun nauroin helpotuksesta. Kerroin hänelle, että useiden muiden lapsia saaneiden naisten tavoin myös minulta karkaili aivan samalla lailla yskiessä tai jotain painavaa nostellessa. Hän oli itse kolmen lapsen äiti, mutta kumma kyllä, ei ollut kokenut sitä aiemmin. Kerroin, että kunnon inkontinenssisuojat toimisivat paljon paremmin, olisivat varmempia ja lisäksi ne neutraloisivat hajuja.

Näin huolestuneen ilmeen häviävän äidin kasvoilta. Hänelle oli varmaankin helpotus, että ikäiselläni, olen 35, voi esiintyä virtsankarkailua ilman, että olisin siitä huolissani. Nyt hän myöntää, että asiasta olisi kannattanut mainita lääkärille (tai edes minulle) heti kun vaiva ilmeni ja säästää monet huolet meiltä molemmilta. Jos siis epäilet jonkun läheisesi kärsivän vastaavista vaivoista, kerro omista tai ystäväsi kokemuksista. Ehkäpä jollakin on siihen kommentoitavaa.