Ymmärtämällä syyt voit lakata huolehtimasta

Ottaen huomioon, että virtsankarkailu vaivaa joka kolmatta naista ikään katsomatta, luulisi, että aiheesta opetettaisiin meille jo koulussa. Ja jos ovatkin opettaneet, suurimmalta osalta meistä on tainnut kyseinen oppitunti mennä ohi! Seuraavassa kerrataan, kuinka virtsaelimet toimivat ja miksi ne eivät aina toimi, kuten pitäisi.

Onko muitakin yli 53-vuotiaita tai tämän alle olevia naisia, jotka kärsivät virtsankarkailusta?


Tulokset

Miten virtsaelimet toimivat

Munuaisten tehtävä on suodattaa tarpeettomat aineet verenkierrosta ja lähettää ne virtsarakkoon, lihaksen muodostamaan pussiin, joka täytenä voi venyä pidättämään 500 ml virtsaa. Kun virtsarakko on puoliksi täynnä, hermot kertovat aivoille, että on aika virtsata, ja virtsa siirtyy virtsaputkeen, jota kaksi rengaslihasta pitää kiinni. Sisempi rengas avautuu, kun virtsarakko on täynnä, mutta ulompaa rengasta voi tahdonalaisesti pitää suljettuna, mikä mahdollistaa virtsan pidättämisen. Virtsarakon alla ja virtsaputken ympärillä olevien lantionpohjan lihasten tehtävänä on pitää näiden oikeaa toimintaa yllä. Yksi neljästä naisesta ja yksi kahdeksasta miehestä kokee häiriöitä tässä prosessissa jossain vaiheessa elämäänsä.

Mitkä ovat virtsankarkailun pääasialliset syyt?

Onko mahdollista, että lantionpohjan lihaksesi ovat heikentyneet?
Suurimmassa osassa tapauksia virtsankarkailun syynä ovat heikentyneet lantionpohjan lihakset, jotka pitävät virtsaputken suljettuna. Kun näiden lihasten joustavuus heikkenee, jokapäiväiset toiminnot, kuten nauraminen, yskiminen, tavaroiden nostaminen tai juokseminen, saattavat aiheuttaa virtsankarkailua. Lihakset voi kuitenkin voimistaa takaisin entiselleen – siirry Harjoitukset-osioon ja tutustu lantionpohjan lihasharjoituksia koskeviin hyödyllisiin tietoihin.

Naisilla virtsankarkailun pääasiallisia syitä ovat raskauden, synnytyksen ja menopaussin aiheuttamat muutokset (katso TENA-miehet -sivuilta tietoja virtsankarkailun syistä miehillä).

Oletko äiti?


Äitiys tuo mukanaan monia iloja (ensimmäisiä unettomia öitä lukuun ottamatta...), mutta raskauden ja synnytyksen aiheuttamat hormonaaliset ja fyysiset muutokset asettavat kehosi koetukselle. Hormonaaliset muutokset, kohdun virtsarakkoon aiheuttama paine ja itse synnytyksen ponnistelut voivat kaikki yhdessä heikentää lantionpohjan lihasten tehokkuutta.

Virtsankarkailua saattaa esiintyä raskauden aikana, pian sen jälkeen tai joillakin naisilla jopa kauan sen jälkeen, kun heidän lapsensa ovat jo kasvaneet isoiksi. Niillä joilla vaivaa esiintyy raskauden aikana tai pian sen jälkeen, kyseessä on usein väliaikainen tila. Useat naiset ovat saaneet aikaan todellisia parannuksia lantionpohjan lihasharjoitusten avulla, jotka löydät siirtymällä Harjoitukset-osioon.

Onko sinulla ollut menopaussi?

Menopaussin yhteydessä estrogeenin eritys elimistössä vähenee ja sen seurauksena lantion alueen kudosten vierenkierto heikkenee ja esimerkiksi limakalvot ohenee, altistuminen ponnistusinkontinenssille.

Oletko ylipainoinen?

Myös ylipaino saattaa synnyttää ylimääräistä painetta vatsan ja lantionpohjan lihaksiin ja aiheuttaa näin virtsankarkailua.

Hermovauriot

Parkinsonin tauti, Alzheimer ja muut  dementoivat sairaudet sekä yleissairaudet voivat altistaa inkontinenssille. Aivohalvaus ja pitkälle edennyt diabetes saattavat myös vaikuttaa aivojen ja virtsarakon väliseen viestintään ja johtaa pidätyskyvyttömyyteen tai kykyyn tyhjentää rakko kokonaan.

Käytätkö johonkin muuhun vaivaan määrättyjä lääkkeitä?


Virtsankarkailu saattaa olla tiettyjen lääkkeiden aiheuttama sivuvaikutus, ja joidenkin lääkeaineiden diureettiset ominaisuudet lisäävät virtsaamisen tarvetta. Jos olet lähiaikoina aloittanut lääkityksen tai muuttanut sitä ja pidätyskyvyttömyys on alkanut vaivata samaan aikaan, saattaa olla kannattavaa sopia tarkistuskäynti lääkärillesi, jotta voidaan selvittää, ovatko lääkkeet mahdollinen syy virtsankarkailulle. Joissain tapauksissa muihin sairauksiin määrättyjä lääkkeitä voidaan muuttaa tai annosmääriä pienentää ilman että sillä on vaikutusta niiden tehoon.

Vaivaavatko säännölliset virtsatietulehdukset sinua?

Virtsatietulehdukset saattavat aiheuttaa virtsarakon yliherkkyyttä. Näin tapahtuu, kun virtsarakko lähettää keholle vääriä signaaleja rakon nopeasta tyhjentämisestä, vaikka se ei ole kokonaan täynnä.

Jos sinulla on lisää kysymyksiä virtsankarkailun syistä, ota yhteyttä terveydenhuollon asiantuntijaan.