Katin tarina
Ajattelin aina, että karkailu on jotain, joka tapahtuu vanhoille. Ei minulle - olen kunnossa, terve ja 45
Kaiken muun lisäksi pelkoni virtsankarkaamisesta sai minut luopumaan seksistä. En todellakaan tuntenut itseäni seksikkääksi puolisoni seurassa – tuntui vain yksinäiseltä. Olin järkyttynyt. Ajattelin aina, että virtsankarkailu on jotain, joka tapahtuu vanhoille. Ei minulle – olen kunnossa, terve ja 45!
Pelkäsin puolisoni jättävän minut ja itsetuntoni romahti. Aloin jopa välttää sosiaalisia tilanteita. Olihan kuitenkin niin, että aina kun nauroin, pissasin housuihini. Olin myös vaivaantunut valtavista ja kömpelöistä kuukautissuojista, joita käytin joka päivä.
Lopulta olin niin alamaissa, että päätin katsoa ongelmaa suoraan silmiin ja uskoutua lääkärilleni. Hän selvitti minulle muutamia tosiasioita ja kertoi, mitä vaihtoehtoja minulla on – olin erittäin yllättynyt, kun hän määräsi näitä pieniä, erityisesti virtsankarkailuun tarkoitettuja suojia. Virtsankarkailusta puhuminen lääkärille oli suuri helpotus. Kaikessa hänen sanomassaan oli niin paljon järkeä. Se auttoi minua tajuamaan, että voisin taas nauttia elämästä.
Hän suositteli myös lantionpohjan lihasharjoituksia, joiden hän vihjaisi voivan parantaa seksielämäänikin. "Mitä seksielämää?" Muistan ajatelleeni. Mutta olen edistynyt sen jälkeen ja totta se on, seksikin on mahtavaa! Oppiessani tunnistamaan vaginan ja virtsarakon sisällä olevat lihakset, orgasmini ovat nykyään entistä voimakkaampia.