Peterin tarina

Peter kertoo, miten hän oppi, ettei sosiaalisen elämän tarvinnut loppua.

YMMÄRSIN, ETTÄ MINUN OLI TEHTÄVÄ JOTAIN

Peter , 58

Mitä voin sanoa? Olen aina ollut erittäin menevä mies ja rakastanut täyttä kalenteria silloin, kun en ole töissä. Mutta kun huomasin kärsiväni virtsankarkailusta, luulin joutuvani luopumaan sosiaalisesta elämästä.

En välttämättä aina tee mitään ihmeellistä joka päivä, mutta kokeilen mielelläni uusia ravintoloita tai tapaan kavereita tuopin ääressä pubissa.
 
Valitettavasti hauskanpito muiden seurassa ei ollut varsinaisesti helppoa, kun mietin jatkuvasti, pitäisikö pian käydä vessassa. Mitä jos vessat ovat kaukana tai niissä on jonoa?
 
Aloin keksiä selityksiä sille, miksen tulisi kaljalle tai tapaamiseen kovin kauas kotoa. En halunnut pahentaa ongelmaa juomalla nesteitä, enkä ollut varma, pystyisinkö pidättämään vessaan asti, jos se olisi liian kaukana. Lopulta koetin vähentää päivittäin juomani veden määrää virtsaamistarpeen vähentämiseksi, mutta sain siitä vain päänsärkyä.
 
Ymmärsin, että virtsankarkailuongelmani saattoi olla suurempi vaiva kuin halusin myöntää. Sitten jotain tapahtui ollessani matkalla töistä kotiin. Yhtäkkiä tuli outo olo ja huomasin, että housuni olivat märät. Onneksi olin juuri noussut autosta ja pääsin äkkiä kotiin vaihtamaan vaatteita. Sen jälkeen en ollut erityisen innostunut sosiaalisesta elämästä kodin ulkopuolella. Entä jos sama sattuisi uudelleen? Kaipasin sosiaalista vuorovaikutusta kavereiden kanssa ja uusiin paikkoihin tutustumista.
 
Kenelle voisin puhua asiasta? Kavereilleni en missään tapauksessa. Työkaverille? Enpä usko. Poikani on kiireinen, enkä halunnut vaivata häntä tällaisella pikkujutulla. Enkä olisi oikein osannut ottaa asiaa puheeksi.
 
Mutta jotain oli pakko tehdä. Niinpä aloin etsiä neuvoja Internetistä. Löysin sivuston, jossa puhuttiin suojien käyttämisestä ja huomasin, että saatavana on erityyppisiä suojia. Kaikkea sitä oppii! Tuntui, että olin osunut kultasuoneen, joten tilasin muutamia verkkokaupasta. Suojista oli mahtava apu!
 
Nyt olen taas oma itseni. Uuteen paikkaan tullessani tarkistan aina, missä vessat ovat, ja yritän saada paikat niiden läheltä. Käytän suojaavia alushousuja, ja minulla on vaihtopari laukussa. Parempi vara kuin vahinko. Parasta kaikessa on, että en edes huomaa käyttäväni niitä. Ne tuntuvat aivan tavallisilta alusvaatteilta, ja voin keskittyä tärkeämpiin asioihin. Kuten siihen, mitä juotavaa pitäisi tilata ruoan kanssa.