Hoitaminen ja yöaikainen inkontinenssi: miten sinä ja läheisesi saatte nukuttua paremmin

Uni on äärettömän tärkeää terveydelle. Jokainen nukuttu hetki on yhtä tärkeä kuin ruokavalio ja liikunta. Mutta hoitaessasi henkilöä, jolla on tai joka tarvitsee tukea pidätyskykynsä ylläpitoon, hänen hyvän yöunensa varmistaminen voi olla haastavaa. Onneksi on olemassa strategioita, joiden avulla teidän kummankin elämä on helpompaa. Tässä on muutamia keinoja unihäiriöiden vähentämiseen ja yöaikaisen hoitorutiinin tehostamiseen. 

Tarkista, että kyse ei ole jostain muusta vaivasta

Ikääntymisen myötä keho muuttuu monin eri tavoin, ja muutokset voivat aiheuttaa virtsarakon tyhjennystarvetta useammin yöllä. Unesta tulee kevyempää, munuaisten toiminta heikentyy ja virtsarakko muuttuu vähemmän elastiseksi. Silti syynä voi joskus olla hoidettavissa oleva vaiva. Jos epäilet, että asia on näin, ota yhteyttä lääkäriin, joka voi sulkea pois virtsatieinfektion tai jotkin muut hoidettavissa olevat sairaudet.  

Sovella päivärutiinia yörutiiniin

Ilmeisiltä näyttävät keinot, kuten kofeiinin ja liiallisen juomisen välttäminen ennen nukkumaan menoa sekä virtsarakon ja suolen tyhjentämisen muistaminen, voivat vaikuttaa asiaan huomattavasti. Jos läheisesi ottaa päivänokosia, varmista, ettei hän nuku niin pitkään, että tämä valvottaisi häntä yöllä. Yritä myös pitää hänen unisyklinsä yhdenmukaisena ja kannustaa häntä menemään nukkumaan joka ilta samaan aikaan. Diureettien kaltaiset lääkkeet saattavat lisätä janontunnetta ja nesteen nauttimista. Jos yölliset WC-käynnit toistuvat tästä syystä usein, pyydä lääkäriä vaihtamaan nämä lääkkeet tai anna ne aiemmin päivällä.  

Kannusta nukkumista edistäviin tapoihin

Tarkastele asioita, jotka saattavat häiritä hyvää yöunta. Sisältyykö läheisesi päiväohjelmaan riittävästi liikuntaa ja raitista ilmaa? Saattaako unettomuutta osaltaan edistää jokin kalvava kivun tai ärsytyksen lähde? Jos näin on, kipulääkereseptit olisi ehkä hyvä tarkistaa. Myös iltatoimia kannattaa tarkastella. Stimuloiko TV:n katselu ennen nukkumaanmenoa liikaa? Ehkä sen myöhään illalla nautitun viinilasillisen voisi korvata varovaisella venyttelyllä, lukemisella tai rauhallisen musiikin kuuntelulla, joka edistää mielen rauhoittumista. 

Yritä välttää harha-askeleita

Tokkurainen matka WC:hen pimeässä voi helposti aiheuttaa onnettomuuksia. Koko prosessi voidaan muuttaa turvallisemmaksi ja yksinkertaisemmaksi sijoittamalla illalla vuoteen viereen tuolityyppinen yöastia. Vaihtoehtoisesti voit asentaa liiketunnistinvaloja, joiden avulla iäkäs läheisesi näkee paremmin kulkea WC:hen pikkutunneilla. Muista pitää reitti vapaana ja poistaa kaikki irtonaiset matot ja muut vaarat.  

Luo nukkumisystävällinen ympäristö

Muista, että omallakin nukkumisellasi on merkitystä. Nuku tarpeen mukaan eri huoneessa kuin läheisesi. Tee huoneestasi pyhättö, joka panee liikkeelle luonnollisen univasteen ja on vapaa ahdistusta tai stressiä aiheuttavista ärsykkeistä. Hanki tarpeen mukaan itkuhälytin, jolla voitte pitää yhteyttä yöllä. Jos läheiselläsi on edennyt dementia ja huolena on yöharhailu, harkitse vuodehälytintä, joka hälyttää sinut apuun, jos läheinen nousee vuoteesta harhailemaan. 

Suunnittele milloin huolehdit

Vaikka tiedätkin, että unettomien hetkien viettäminen murehtien läheisen hoidosta ei auta asiaa, murehtimisen lopettaminen ja nukahtaminen ei kuitenkaan ole yhtään sen helpompaa. Eräs niksi tähän on varata tietty aika päivästä pohdiskelulle ja suunnittelulle. Kirjoita tehtävälista ja laita se sivuun seuraavaan päivään asti. Kun tiedät, että olet tehnyt tämän, voit ehkä unohtaa huolehtimisen ja torkahtaa. 

Varmista terve suolen hallinta

Ulosteen karkailu yöllä voi olla turhauttavaa ja noloa. Ikäihmisten iho vaurioituu nopeasti joutuessaan kosketuksiin ulosteen kanssa. Suolen tyhjentäminen päivällä auttaa minimoimaan yöaikaiset häiriöt. Jos ongelmana on ripuli, lääkäri voi määrätä lääkkeitä ulosteiden kiinteytymiseksi. Toisaalta ruokavalion muutokset, kuten nesteen ja kuitupitoisten ruoka-aineiden nauttimisen lisääminen, saattavat helpottaa ummetusta. Myös lantionpohjan lihasten vahvistamiseen suunnattu liikunta voi auttaa ylläpitämään suolen tervettä toimintaa. 

Hoida herkkää ihoa

Ihosairauden aiheuttama epämukavuus voi vaikuttaa uneen merkittävästi, ja joissakin tapauksissa se saattaa osaltaan vaikuttaa lisääntyneeseen virtsaamistarpeeseen yöaikaan. TENA on kehittänyt ihon luonnollisen terveyden ylläpitoon kolmivaiheisen ihonhoidon ratkaisumallin niille, joilla esiintyy inkontinenssia.

TENA ProSkin Comfort -inkontinenssisuojien pakkaus

Pidä iho kuivana nopeasti imeytyvillä TENA ProSkin -tuotteilla, jotka vähentävät kosteutta iholta sekä päivä- että yöaikaan.

TENA ProSkin kosteuspyyhkeiden pakkaus

Pidä iho puhtaana TENA ProSkin kosteuspyyhkeillä ja -pesuvoiteilla.

TENA ProSkin Barrier Cream Suojavoiteen pakkaus

Pidä iho suojattuna käyttämällä TENA ProSkin Zinc Cream -sinkkivoidetta herkälle iholle tai TENA Barrier Cream -suojavoidetta suojaamaan ärsyttäviltä aineilta.

Anna mukavuutta, tukea ja suojaa

Et ehkä pysty hallitsemaan läheisesi yöllistä inkontinenssia, mutta voit vähentää tilanteen epämukavuutta merkittävästi. Varmista, että läheisen inkontinenssituotteen imukyky on riittävä koko yöksi ja että suoja istuu oikein, jotta vältytään ihoärsytykseltä ja yöpuvun tai lakanat kastelevilta ohivuodoilta. Jos ohivuodot jatkuvat, yritä määrittää syy. Onko imukyky liian vähäinen? Onko suoja löystynyt tai onko sitä nyitty yöllä? Tässä tapauksessa saattaa olla tarpeen suojata vuode tai jopa kosteussuojata patja.