Mary, 59, kertoo elämästään virtsankarkailun kanssa

"Ihan kuin vaihdevuosista ei olisi ollut riittävästi vaivaa"

Maryn tarina

"Vaihdevuosien kanssa toimeen tuleminen oli jo riittävän hankalaa. Kun sitten huomasin, että yhtäkkiä yllättäen aloin pissata housuuni, se oli yhtä painajaista. 
 
Yritin vähentää juomista, mutta se johti vain nestehukkaan ja päänsärkyyn. Sitten lopetin kaikki yli kymmenen minuutin matkat – ja jäin melko lailla syrjään kaikesta. 
 
Olin parikymppinen ja juuri synnyttänyt ensimmäisen lapseni, kun huomasin, että joskus housut kastuivat aivastaessani. Tein hätävarasuojan vessapaperista ja yritin olla ajattelematta koko asiaa – kunnes se tapahtui uudelleen. 
 
Olin kuullut, että synnyttäminen voi aiheuttaa "virtsankarkailua". Lihakset venyvät ja heikentyvät, mutta niitä voi vahvistaa harjoituksilla. Niinpä aloitin tuolloin wc-rutiinin, jossa pissasin ja pidätin pissasuihkua vuoronperään. Tein myös sisäisiä supistusharjoituksia. Muutaman kuukauden ajan käytin tavallisia kuukautissiteitä, vaihtaen sidettä neljä kertaa päivässä. Se oli kallista, mutta lopulta sain vaivan hallintaan.
 
Kolme vuosikymmentä myöhemmin, vaihdevuosieni aikana, "ongelmani" palasi. Tällä kertaa kotitekoiset ratkaisut eivät auttaneet, eivätkä kuukautissiteetkään enää riittäneet.
 
Yritin vähentää juomista, mutta se johti nestehukkaan, ja päänsärytkin palasivat. Koska pelkäsin housujen kastumista, en enää käynyt syömässä ystävien kanssa enkä viikonloppulomilla heidän luonaan. Tunsin olevani syrjässä kaikesta. Jouduin kuljettamaan mukana vaihtoalusvaatteita, pyyhkeitä, kuukautissiteitä, ilmanraikastimia, kankaanraikastimia ja hajusteita ja käyttämään aina tummia, löysiä vaatteita. Minusta tuntuikin kuin olisin ollut menossa eräretkelle, kun itse asiassa olin vain menossa lounaalle ystävien kanssa.
 
35 avioliittovuoden jälkeen aloin jopa nukkua erillisessä sängyssä! Lopulta hakeuduin lääkärille. 
 
Hän selitti, miten voivat aiheuttaa virtsankarkailua ja että virtsaa varten on olemassa erityisiä suojia, jotka eivät varmasti vuoda eivätkä haise. Ensimmäisellä ostokerralla olin hyvin skeptinen, kun isot kuukautissuojat eivät olleet toimineet ja nämä olivat vieläpä pienempiä. Mutta itse asiassa ne todella toimivat ja tunnen oloni nyt paljon itsevarmemmaksi.
 
Tietenkin olisin paljon mieluummin kärsimättä virtsankarkailusta, mutta nyt joudun sentään huolehtimaan vain kuumista aalloista, en enää kiusallisista ohivuodoista."