Lähikuva alusvaatteisiin pukeutuneen iäkkään naisen vatsasta

Intiimialueen ihon hoitaminen vaihdevuosien aikana

Ei ole mikään salaisuus, että perimenopaussi ja vaihdevuodet voivat aiheuttaa lähes loputtoman tuntuisesti erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Kuumien aaltojen ja unettomuuden kaltaisista vaihdevuosioireista kerrotaan julkisuudessa runsain mitoin, mutta et ehkä ole kuullutkaan vaihdevuosien intiimimmistä sivuvaikutuksista. Valitettavasti naisten terveysongelmista puhuminen on edelleen tabu. TENA auttaa muuttamaan tämän asian.
 
Estrogeenin (naisen lisääntymisjärjestelmän ylläpidosta vastuussa oleva hormoni) väheneminen vaihdevuosien aikana voi aiheuttaa epämiellyttäviä muutoksia vulvan alueelle. Vulvan muutokset vaihdevuosissa ovat takuuvarmasti erittäin yleisiä ja monien naisten kokemia. Estrogeenin väheneminen voi ohentaa emättimen limakalvoa, ja vulvan kudokset saattavat kuivua, kutista ja muuttua vähemmän joustaviksi. 
 
Eikö kuulostakin kunnon painajaiselta? Mutta älä vaivu epätoivoon. Jos vulva tuntuu kuivalta ja ärsyyntyneeltä ja klitoriksen alue aralta tai vulva ärtyy vaihdevuosissa tai kutisee niiden jälkeen, et todellakaan ole yksin. Monet vahvat naiset ovat taistelleet tiensä näiden oireiden läpi – ja sinä pystyt siihen samaan. 
 
Jatka lukemista, niin saat selville, miten intiimialueen ihoa kannattaa hoitaa vaihdevuosissa ja niiden jälkeen.

Vaihdevuosioireet ja vulvan muutokset

Monien naisten vulva ja intiimialueen iho muuttuvat perimenopaussin ja vaihdevuosien aikana. Näiden muutosten seuraaminen ja hallinta on tärkeää oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Ja kyllä: hyvän olon saavuttaminen on mahdollista – jopa vaihdevuosien kurimuksessa.
 
Vaihdevuosien aikana emättimen eritteet ja vuodot vähitellen vähenevät, minkä takia emätin saa vähemmän voitelua ja intiimialue ärtyy. Matalampi estrogeenitaso saa aikaan emättimen pH-arvon nousun, jolloin emätin muuttuu vähemmän happamaksi.
 
Hedelmällisessä iässä, ennen vaihdevuosioireita, emättimelle on tarjolla runsaasti estrogeeniä. Sen limakalvo on paksumpi ja siinä on enemmän poimuja, jolloin se pystyy venymään yhdynnän ja synnytyksen aikana. Vaihdevuosien aikana ja jälkeen emättimen limakalvo ja intiimialueen iho ohenevat estrogeenin vähenemisen vuoksi muuttuen samalla joustamattomammaksi ja alttiimmaksi epämukavuudelle ja vaurioille.
 
Joillakin naisilla epämukaviin vaihdevuosioireisiin kuuluvat arka klitoriksen alue, vulvan ärsyyntyminen, emättimen kuivuus ja alapään kutina. Vulvan ja emättimen hauraat kudokset repeytyvät, vuotavat verta ja vaurioituvat erittäin herkästi – puhumattakaan epämukavasta olosta, joka voi vaikuttaa negatiivisesti päivittäiseen elämään! Vulvan muutokset ja kipu emättimessä vaihdevuosien aikana ovat haitallisia etenkin, jos tervettä sukupuolielämää halutaan ylläpitää vielä keski-iän jälkeenkin. Yhdyntäkivut, vaihdevuodet ja kipu emättimessä liittyvät usein toisiinsa.
 
Tämä kaikki saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta monien naisten on vain luovittava vulvan muutosten läpi vaihdevuosien aikana. Varustautumalla tiedoilla ja taistelemalla vulvan aiheuttamaa epämukavaa oloa ja ärsyyntymistä vastaan voit auttaa itsesi kunnialla tämän tärkeän elämänvaiheen läpi.

94 % naisista on sitä mieltä, että TENA Lights Sensitive tuntuu iholla pehmeältä.

Ranskassa ja Isossa-Britanniassa vuonna 2021 suoritetun kuluttajakäyttäjätestin tulokset

Hoida vulvan ärsytystä vaihdevuosien aikana

Seuraavat vinkit voivat auttaa lievittämään vulvan muutoksia ja epämukavaa oloa vaihdevuosien aikana:

1. Käytä hellävaraista puhdistusainetta

Monet naiset huomaavat pesuaineiden, hajustettujen saippuoiden ja öljyjen, kylpyvaahdon, talkin, intiimialueen raikastussuihkeiden ja deodoranttien kaltaisten tavallisten tuotteiden voivan ärsyttää vulvan aluetta jopa jo ennen vaihdevuosia. Sanomattakin on selvää, että näitä tuotteita kannattaa välttää vaihdevuosissa!
 
Ole erityisen huolellinen vulvaa puhdistaessasi välttääksesi tarpeetonta kuivumista tai ärsytystä. Olo pysyy mukavampana, kun käytät vain lämmintä vettä alueen huuhteluun. Älä hankaa vulvan aluetta liian voimakkaasti pyyhkeellä kylvyn tai suihkun jälkeen, vaan taputtele se kuivaksi hellävaroen välttääksesi ärsyyntymistä.

2. Valitse herkälle iholle valmistettuja tuotteita

Kokeile mietoa pesuainetta alusvaatteiden pesemiseen ja valitse mahdollisuuksien mukaan kokonaan puuvillasta valmistettuja alushousuja. Näin minimoit vulvan herkistymisen perimenopaussin ja vaihdevuosien aikana. Vältä nailonin ja muiden synteettisten kuitujen käyttämistä, sillä ne saattavat pahentaa vulvan ärsyyntymistä tai alapään kutinaa.
 
Kun valitset inkontinenssituotteita, etsi hengittäviä suojia, jotka eivät sisällä hajusteita tai väriaineita – tällainen on esimerkiksi TENA Lights Sensitive pikkuhousunsuoja virtsankarkaluun herkälle iholle. Suojien tulisi auttaa pitämään intiimialueen iho terveenä ja estää mahdollista alapään kutinaa ja arkuutta vaihdevuosioireiden aikana ja niiden jälkeen.
Tuotekuvassa TENA Lights Sensitive Ultra Mini- ja Ultra Normal -suojat

Miten inkontinenssin kanssa tulee toimeen

Virtsankarkailu on yleinen vaihdevuosioire. TENA Lights Sensitive pikkuhousunsuoja virtsankarkailuun on tähän mennessä hoitavin suojamme, jonka pehmeä pintakerros on erityisen hellävarainen herkälle vaihdevuosi-iholle. Suoja sisältää nyt vähintään 50 % kasvipohjaista materiaalia, ja pakkaus on ihka ensimmäinen paperista valmistettu pakkauksemme. 

3. Hoida ihon arkuutta ja vulvan ärsyyntymistä vaihdevuosissa paikallisesti käytettävillä tuotteilla

Vaihdevuosien aikana vulva saattaa tuntua paljon tavallista kuivemmalta emätineritteiden vähentyessä. Vaihdevuosiin liittyvää kuivuutta voidaan usein hallita paikallisesti käytettävillä emättimen kosteuttajilla tai vesipohjaisilla voitelugeeleillä, joita saa ostettua apteekista ilman reseptiä. Näitä levitetään intiimialueen iholle pitämään emättimen ja vulvan alueen iho terveenä. Kyseiset hajusteettomat voiteet emättimen kuivuuden hoitoon sisältävät yleensä glyseriinin, mineraaliöljyn ja sorbiinihapon kaltaisia iholle hellävaraisia ainesosia, jotka elvyttävät vulvan kudoksia ja lisäävät kosteuspitoisuutta.

4. Kokeile hormonikorvaushoitoa (HRT)

Jos vulva on erityisen akuutisti ärsyyntynyt, kuiva tai arka, tai tunnet kipua emättimessä, apu saattaa löytyä paikallisesti käytettävästä estrogeenivoiteesta tai -pessaarista. Se palauttaa alueen estrogeenitason parantaen joustavuutta ja lievittäen mahdollista epämukavaa tunnetta vulvassa.
 
Vaihdevuosioireet saattavat vaikuttaa myös virtsarakkoon ja virtsaputkeen, jolloin joudut virtsaamaan useammin. Saattaa tuntua siltä, että vessaan on päästävä heti paikalla – tai mahdollisesti virtsatietulehdukset yleistyvät. Pienen annoksen estrogeeniä sisältävät voiteet tai pessaarit voivat olla tehokkaita aseita myös tämäntyyppisiin vaihdevuosioireisiin.

5. Keskustele lääkärin kanssa vaihdevuosiin liittyvästä vulvan ärsyyntymisestä

Jos masennut vaihdevuosiin liittyvästä vulvan ärsyyntymisestä eivätkä kotikonstit helpota tilannetta, älä epäröi ottaa yhteyttä lääkäriin. Hän voi kirjoittaa lähetteen ihotautilääkärille tai gynekologille. Vulvan ärsyyntyminen vaihdevuosien aikana on erittäin yleistä, mutta ammattiapua kannattaa aina hakea, jos oireisiin sisältyy epätavallista emätinvuotoa tai epänormaalia verenvuotoa kuukautisten välissä tai yhdynnän jälkeen, tai jos havaitset vulvassa ihottumaa tai punoitusta. Nämä voivat nimittäin olla jonkin vakavamman tilan oireita. Vaikka olisit epävarmakin, kannattaa aina kysyä neuvoa omalta lääkäriltä ja asettaa oma terveys kaiken muun edelle.

Jos sinusta tuntuu, että tarvitset lisäneuvoja emättimen kuivuuden hoitoon tai haluat tietää lisää ihoärsytyksen välttämisestä vaihdevuosiin liittyvän virtsankarkailun yhteydessä, TENA auttaa sinua. Äläkä epäröi ottaa yhteyttä alan ammattilaiseen, esimerkiksi terveyskeskuslääkäriin, jos tarvitset lisätukea.

Lisälukemista